Ma metsänpoika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston - Luona jokien vaarojen, sylissä metsien polkujen

Tunnen kuinka kroppa elää ja veri virtaa. Korvissa kuuluu vieno tuulenvire ja nenässä tuoksuu vain raikas ilma. Laskemme rinkat kuivalle jäkälämatolle ja istahdamme vaaran laelle. Katse piirtää horisonttia, hengitys tasaantuu ja nautimme hiljaisuudesta. Poutapilvet piirtävät silhuetteja alueen tuntureille. Mieleni on täysin tyhjä ja näen vain kauniin luonnon. Kellahdan selälleni, nautin auringonpaisteesta ja suljen silmäni. Mitättömänä pisteenä Lapin kairassa, mutta kuitenkin osana tätä mieletöntä kaikkeutta. Makaan levollisena ja onnellisena. Onnellisena 😊

Päivän päätteeksi kirjoitan muutaman lauseen muistiin. Vaeltaminen menee yleensä tyhjällä päällä, mutta iltaisin on mukava pohtia mitä ihmisenä oleminen ja eläminen minulle oikeasti ovat. Arjessa tällaisiin asioihin tulee pysähdyttyä liian harvoin tai vasta suurten vastoinkäymisten seurauksena. Lapsuusaikana oli toisin. Ajatukset ja teot olivat silloin avoimia ja spontaaneja. Aikuisiällä tulevat arjen ja työn murheet syövät harmillisesti lapsenomaista ajattelutapaamme. Vastoinkäymiset tekevät meistä skeptisempiä ja uuteen tai erilaisuuteen suhtaudutaan ennakkoluuloisesti. Löydä sisäinen lapsesi -sanotaan. Onnekkaita ovat ne, jotka pystyvät luovasti ja aidosti tasapainottelemaan aikuisuuden ja lapsellisuuden terällä.

Vanhojen jättäminen taakse on uuden alku. Uskallan myöntää virheeni ja hyväksyä heikkouteni. Siitä palkinnoksi saan mahdollisuuden aloittaa jotain uutta ja erilaista entistä vahvempana. Kimmokkeen kasvaa eheämmäksi ja tasapainoisemmaksi. Ilman tekemiään virheitä tai ongelmia ei ihminen näe tarpeeksi laaja-alaisesti ja on liian laiska kehittämään itseään.

Krooninen IBD-sairauteni pakotti minut aikoinaan avautumaan tunteistani. Opettelemaan hyväksymään heikkouteni ja mitättömyyteni. Fyysisesti ja psyykkisesti paskana olo ei näy yleensä päälle ja se on aiheuttanut selittelyä. Jossain vaiheessa en enää jaksanut ilmaista olotilaani ja silloin luisuin itsesäälin ja periksiantamisen tielle. Uutena vastaiskuna sain sisäilma-altistuksen ja se rusensi taas kasvuprosessia. Kipuilu on onneksi antanut jotain hyvääkin. Prosessi on silti hidas ja vaatii sinnikkyyttä. En yhtään ihmettele jos joku, varsinkin mies, tarttuu pulloon tai narunpätkään. Vaatii itseltään erittäin paljon voimia ryhtyä hakeutumaan oikealle polulle. On helppo sanoa, että pitäisi puhua asioista ja päästä purkautumaan, mutta liian pitkään vallalla ollut ´itse pitää miehen pärjätä eikä saa valittaa´ -kasvatus asettaa monelle suomalaiselle miehelle liian korkean kynnyksen avautua. Vaikeaa myöskin vastaanottavalle miehelle. Itsellänikään ei tällaisia taitoja ennen ollut, eikä vastaanottajaa suotu, mutta onneksi olen tehnyt töitä ja oivaltanut korvaavat keinot, sekä niitä opetellut hyödyntämään. Lucky me!

Nautin nykyisin paljon syvällisistä keskusteluista. Kun toinen osapuoli pääsee itseäni vielä syvemmälle tasolle, saan tilanteesta lisäenergiaa ja pontta kasvuprosessiini. Monitahoinen kaksisuuntainen yhteys on jotain upeaa. Yhtälailla keskustellessa tai rakastellessa yhteys toiseen parantaa itsetuntoa ja seuraavilla kerroilla voi antaa jotain uutta ja hienoa. Olen kuitenkin yrittänyt muistaa sanonnan ´Ei se mitä sanotaan, vaan mihin vastaanottajan kyky riittää´. Jos ei ole saanut joihinkin elämänalueisiin työkaluja, niin häneltä ei voi vaatia enempää. Olin joskus itsekin raakile sosiaalisissa taidoissa, mutta onneksi olen saanut oppia ja ajautunut kehityksen polulle. Vielä on matkaa ja erityisherkkyys aiheuttaa itsessäni haasteita, mutta oikeiden ihmisten kanssa pysyn suunnassani.

Katson kairan loputonta kauneutta. Tällaisina hetkinä ei tarvitse löytyä sanoja. Olen onnekas, kun saan viettää aikaani tässä valmiissa maailmassa. Pian olen taas valmis arjen JinJangiin.

Namaste 🤗
 

© 2019 - AVP media